Joulu yksin - yksinäinen joulu?

nettideitti

Syksyisellä kauppareissulla kuuluu suomipopin sijaan hilpeä ikivihreä. Postilaatikosta tuijottaa lasten lelukuvasto. Keskellä rauhallista pimeyttä kiiluu naapurin pensaissa outo valonpilkahdus. Vaikka miten sitä välttelisi, sulkisi silmänsä ja korvansa, jossain vaiheessa loppuvuotta se iskee kuin pesäpallo poskeen: joulu tulee taas.

Varsinkin perheellisillä on joulun aikaan useimmiten melko perinteiset sävelet. Lapsille lelukuvastot eteen, kirjeet Joulupukille eli ostoslistat loppuvuoden kauppareissuille, perinneruokaa pakastimet täyteen ja viimeistään jouluaattona jumalaton kiire jos ei vielä kaupoillekin niin ainakin mummolaan jos toiseenkin. Tai koko päivän kestitsemistä lukemattomille vieraille. Vaikkei lapsia olisikaan, useimpien pariskuntien joulu menee melkolailla samoilla radoilla kuin lapsiperheillä, ehkä vielä kiireemmin risteillessä paikasta toiseen.

Mutta miten sitten, jos ei ole ketään, jonka kanssa sopia (tai tapella) joulunviettotavasta? Miten selvitä hengissä vuoden näkyvimmästä juhlasta, jota kaupat alkavat hypettää jo lokakuun alussa?


  1. Ota rusinat pullasta.nettideitti
  2. Anna itsellesi lupa viettää juuri sellainen joulu kuin haluat. Kaikkien ei ole pakko viettää joulua samojen perinteiden mukaan, kuin viime vuosituhannella. Ja silloinkin on ollut perheitä, joissa ei noteerata Joulua ollenkaan. Jos haluat viettää joulun omassa rauhassa yksin, pidä päätöksestäsi kiinni ja jaksa torjua kaikki sukulaistesi ja ystäviesi kutsut joulunviettoon liittyen.

    Osta vain niitä jouluruokia, joista tykkäät ja sen verran kuin haluat syödä. Jos ei porsaan perä maistu lainkaan saati vielä Uutena vuotena, älä paista kinkkua. Jos joulu tulee jo riisipuurosta ja suklaakasasta, pärjäät varsin hyvin pyhien yli puurokattilallisella ja muutamalla Juhlapöydän rasialla. Joulukuusta ei ole pakko kasata ollenkaan eikä tonttuja laittaa hyppimään pitkin seiniä, jos tunnelma syntyy jo kynttilöistä tai joulumusiikista eikä varsinkaan joululahjoja ole pakko ostaa kenellekään. Joskus vähempi kaikkea on juuri sopivasti luomaan kaivattu tunnelma.

    Jos taas haluat vetää jouluöverit, voit pukea kodin jouluun jo heti kun siltä tuntuu (vaikka kesällä, jos haluat) ja esimerkiksi ilmoittautua joulupukiksi pikkujouluihin. Aattona voit rakentaa perinnejuhlan notkuvine pöytineen kaupoissa nykyisin sinkuillekin sopivien valmisruokakokojen ansiosta ja usko tai älä, valmisruuat ovat ihan hyvän makuisia. Vielä ei Suomessa koristella taloja amerikan malliin, mutta sinähän voit olla se, joka tuo tämänkin perinteen Suomeen.

  3. Hyväksy sukulaisesi esittämä kutsu.
  4. Sosiaalisena normina pidetään varsinkin Jouluna sitä, ettei kukaan ole yksin. Monet kokoavat ympärilleen ne vähemmänkin kivat sukulaiset, koska niin vain kuuluu tehdä. Toisaalta monelle Joulu on ainoa aika vuodesta, kun on mahdollista tavata sukulaisia. Suosittelen miettimään voisitko Jouluna kuitenkin kokoontua saman pöydän ääreen sukusi kanssa. Ehkäpä siinä olisi hyvä tilaisuus sopia ainakin pienimmät sukuriidat tai uudelleen lämmittää vain ajan viilentämiä sukulaisuussuhteita. Suku on kuitenkin se, jossa ihmisen juuret ovat ja monelle suku on tärkeämpi, kuin mitä voi tai haluaa myöntää.

  5. Kokoa luoksesi valitsemasi perhe.
  6. Missään ei ole sanottu, että perinnejuhlan osanottajien pitäisi olla syntymässä saatua sukua. Jos sukujuhla ei innosta edes ajatustasolla, kokoa ympärillesi uusi perhe. Vietä joulua hyvien ystäviesi kanssa ja luokaa uusia omia perinteitä.

  7. Käy tervehtimässä toista yksinäistä esim. ystäväpalvelun kautta.
  8. Ilahduta jotenkin muita. Hyvän tekeminen luo itsellekin hyvää mieltä ja joulun tunnelmaa. Monia reittejä pitkin löytyy esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka kaipaavat seuraa varmasti myös jouluna tai syystä tai toisesta tiukoilla olevia perheitä, jotka kaipaavat apua jo aiemmin Joulun järjestämisessä.

    Joulun aikaan järjestetään myös keräyksiä, joiden kautta voi auttaa esim. lapsille lahjoja antamalla tai antamalla pois omista kaapeista turhaa tavaraa.

  9. Hyppää koneeseen.
  10. Jos tiedät jo aiemmin, että tämän vuoden Joulun olet yksin, irtiotto kotimaisemista voi olla oiva ratkaisu.

    Mitä aiemmin varaat matkan, sitä varmemmin pääset valikoimaan missä olet Joulua paossa. Jonkin verran saattaa äkkilähtöjäkin jäädä esim. joulukuulle, mutta silloin pitää tyytyä siihen mitä saa. Varaudu henkisesti selittämään päätöstäsi jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle ja varsinkin niille, jotka kutsuvat sinua luokseen jouluksi, koska eihän kukaan voi haluta olla Joulua muualla kuin pimeässä, hyvällä onnella hentoisen lumihunnun peittämässä Suomessa.


Loppujen lopuksi, onko Joulua pakko viettää lainkaan?

Kotona yksin vietetyn joulun ei tarvitse olla ankea. Parhaimmillaan se on irtiottoa arjesta ja hyvää aikaa keskittyä itsensä hemmotteluun. Yöpaidassa sohvalla vietetty joulu voi olla täydellinen, jos päätät niin.

Vinkkinä kerrottakoon että ihan kotisohvallekkin löytää näppärästi juttuseuraa seuraajokaiselle.fi palvelusta. Parhaimmassa tapauksessa voi käydä niin että löydät seuraa jo uudeksi vuodeksi!